VAALILUPAUS: Lupaan tehdä yhteistyötä asukkaiden, asukasjärjestöjen, kolmannen sektorin toimijoiden, järjestöjen ja yritysten kanssa aktiivisesti koko vaalikauden ajan ja etsiä sekä toteuttaa uusia yhteistyömuotoja.
TEEMOJA
-
On ensiarvoisen tärkeää, että kaupungin taloutta hoidetaan hyvin ja pystytään ennakoimaan myös suhdannevaihteluita ja reagoimaan niihin.
-
Erityisesti tällä hetkellä näinä epävakaina aikoina tarvitaan vastuullista johtoa kaupungille. Kaupungin taloutta on hoidettava niin, että veroja ei tarvitse kiristää. Prosesseja, toimintatapoja ja organisaatioita on tarvittaessa muutettava, että kaupunkilaisille taataan hyvät palvelut. Kaupunki voi kilpailuttaa palveluiden tuottamista ja siten tarjota laadukkaita palveluita nykyistä monimuotoisemmin ja edullisemmin. Kaupungin ja yritysten välisellä kumppanuudella voidaan parantaa palveluiden laatua ja kustannuksia leikata.
-
Kaikessa toiminnassa pitää olla lähtökohtana asukkaat ja heidän tarpeensa – ei systeemin näkökulma.
-
Arjen turvallisuuteen panostuksia lisää. Erilaisia yhteisöllisyyden muotoja on tuettava. Kolmas sektori on tässä keskeinen toimija. Kouluissa ongelmia ei ratkaista koulupsykologeja ja -kuraattoreita lisäämällä vaan on rohkeasti tarkasteltava myös esimerkiksi opetussuunnitelmia.
-
Työperäistä maahanmuuttoa on kannustettava. Maahanmuuttajien työllistymiseen liittyviä esteitä on poistettava aktiivisesti. Nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä.
-
Helsingin Energian on nykyistä vahvemmin panostettava nykyistä puhtaanpaan energiatuotantoon
-
Nykyisten kaupunginosien kehittämistä on jatkettava ja palveluita niissä parannettava huolimatta siitä, että uusia kaupunginosia aletaan rakentaa. Uusien rakentamisen huumassa ei saa unohtaa nykyisiä kaupunginosia.
-
Puolustusvoimilta vapautuvia linnakesaaria (Vallisaari, Kuninkaansaari, Kuivasaari ja Rysäkari) on kehittettävä niin, että niistä tulee virkistyskohteita kaupunkilaisille ja yksi uusi vetovoimatekijä Helsingin matkailuelinkeinolle. Saarten tulevaa käyttöä suunniteltaessa on otettava huomioon näiden saarten rakennushistorialliset ja luonnonsuojelulliset arvot.
-
Kannatan raideliikenteen laajentamista mutta myös sitä, että Keskustatunneli-varaus on säilytettävä mahdollisia tulevaisuuden tarpeita varten.
-
Selvitys pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä on tehtävä vuoden 2009 aikana. Selvityksen perusteella arvioidaan mahodllisen yhdistämisen etuja ja haittoja.
-
Isoilla uusilla asuinalueilla (Jätkäsaari, Kalasatama, Kruunuvuorenranta, Keski-Pasila, Hakuninmaa ja Sipoolta Hgille siirtyvät alueet) toteuttamisessa on otettava mukaan kumppanuushankkeet yksityisen sektorin kanssa (rahoitus, suunnittelu, elinkaarimallit)
-
Kaupungin ei pidä puuttua kaikkiin asioihin. Yksi älytön juttu oli, että kaupunki lähti ohjeistamaan äitien pukeutumista leikkikenttien kahluualtailla (ns. "bikinikielto" viime kesältä).
|
|