Vaalikoneiden vastauksia on analysoitu ja lehtijuttuja seurattu. Vihdoinkin on osoitettavissa, että eri puolueiden välillä on eroja.
Aloitetaan vaikka joukkoliikenteen maksuista. Kokoomuslaiset haluavat, että joukkoliikenteeseen ja sen laatuun panostetaan. Kokoomuslaiset myös näkevät, että on oikein jos lippujen hinnoista noin puolet maksaa asiakas ja toinen puoli rahoitetaan yhteisistä verotuloista. Varsinkin vasemmiston suunnalta halutaan, että joukkoliikenteen tukea nostetaan tai se tehdään täysin maksuttomaksi asiakkaille. Ilmaista joukkoliikennettä ei ole, ja maksuttomuus nostaisi ainakin yhdellä prosenttiyksiköllä veroprosenttia (siis 17,5:stä 18,5:een).
Toinen eroavaisuus on tietulleissa. Kokoomuslaisista ehdokkaista suurin osa suhtautuu tietulleihin kielteisesti. Tietulli olisi uusi vero autoilijoille. Tulot menisivät siitä valtiolle eikä ne jäisi kaupungille. Kiitos EI. Helsinkiläiset rahoittavat jo muutenkin ihan riittävästi muuta maata. Ja suurimpia kärsijöitä tässä olisivat tavalliset palkansaajaperheet jotka liikkuvat omalla autollaan. Vuodessa tulisi vihreiden ja demarien politiikalla ylimääräinen satojen eurojen lasku. Vihreille tietullit ovat ideologinen kysymys. He kuvittelevat, että tietullit ovat ratkaisu liikenneongelmiin. Tyypillistä vihreää ”siiloajattelua”, jota nykyinen Helsingin demarijohto on lähtenyt peesaamaan. Me kokoomuslaiset haluamme vastata näihin liikennehaasteisiin kehittämällä liityntäpysäköintiä, parantamalla joukkoliikennettä ja kevyen liikenteen mahdollisuuksia. Olemme myös sitä mieltä, että keskustan alittava keskustakehäväylä on oltava mahdollista toteuttaa joskus tulevaisuudessa.
Kolmanneksi. Yllätys minulle oli, että kokoomuslaiset suhtautuvat ylivoimaisesti positiivisimmin palveluseteleihin. Siis yllätys oli se, miten merkittävä ero oli sekä demareihin ja vihreisiin. Lähdemme siitä, että asukaan on saatava valita. Olemme myös sitä mieltä, että on hyvä jos julkisten palveluiden rinnalla on hyvin toimivat ja elinvoimaiset yksityispalvelut. Kilpailu nääs lisää laatua. Asukkaan etu on meille tärkein.
Neljänneksi. Olen näköjään ainoa ryhmänjohtaja joka suhtautuu myönteisesti Töölönlahden kaavan osalta ns. poikkeusmenettelyyn. Kokonaisuudessa on kyse pienestä asiasta ja on selvää, että tilanteet muuttuvat ajan saatossa. Poikkeamismenettely on aivan normaali tapa saada erilaisia hankkeita toteutukseen isoilla kaava-alueilla. Kaavan avaaminen avaa myös vuosikausia kestävän prosessin. Minusta myös tanssipaviljongille on Töölönlahdella tilaa ja olisi hyvä, jos se saadaan toteutettua kohtuullisessa ajassa kun rahoituskin näyttää olevan kunnossa.
Viidenneksi. Kokoomuslaiset näyttävät suhtautuvan tosissaan valtuustotyöhön. Iltalehden 16.10. mukaan kokoomuslaisten läsnäoloprosentit valtuuston kokouksissa ovat parhaat. Tästäkin tulee ero demareihin ja ennen kaikkea vihreisiin. Iltalehden juttu löytyy täältä http://www.iltalehti.fi/helsinki/200810168434919_hi.shtml
Siis onhan puolueilla eroja. Oikeesti. Ja se on hyvä juttu.