Tekstin alkuun
Etusivu - Risto Rautava
Blogi

VALLISAARI, KUNINKAANSAARI...

4.10.2008

Eilen uutisoitiin, että Vallisaari, Kuninkaansaari, Kuivasaari ja Rysäkari vapautuvat puolustusvoimilta muuhun käyttöön. Saaret ovat aivan uskomattoman hienoja paikkoja. Ensi vuoden aikana tehdään selvitys siitä, miten saaria lähdetään kehittämään tässä uudessa tilanteessa. On helppo yhtyä Museoviraston yli-intendentti Mikko Härön eilen esittämiin käsityksiin, että saarille ei sallita massiivista rakentamista. Sen sijaan saarilla olevat hienot rakennelmat vaativat kunnossapitoa hellällä kädellä.

Maailmalla on nousussa kulttuurimatkailu. Puolustusvoimilta vapautuvista saarista on ainesta maailmanluokan matkailukohteeksi. Ensi vuoden aikana tehtävään selvitystyöhön on syytä ottaa mukaan matkailuelinkeinon edustajat. Saarten osittainenkin avautuminen antaa parempia mahdollisuuksia hyödyntää Helsingin merellisyyttä.

Puolustusministeri Jyri Häkämies oli todennut tiedotustilaisuudessa 3.10.2008, että nyt on syytä jätttää puheet Santahaminan ottamisesta laajamittaiseen asuntokäyttöön. Oikein. Santahaminaa ja Isosaarta tarvitaan Helsingin puolustajille. Helsinki tarvitsee puolustajansa ja puolustajat tarvitsevat tukikohtansa.

Hae kirjoituksista


© 2009 Risto Rautava - Tekninen toteutus Optinet kotisivut