Tekstin alkuun
Etusivu - Risto Rautava
Blogi
Hae arkistosta
Tällä hetkellä huudetaan eri suunnilta verojenkorotuksia. Ihmeellistä on, että jopa kokoomuslaisistakin jotkut ovat suositelleet tätä keinoksi talousongelmien ratkaisuksi.
7.8.2009
Uuden kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous on keskiviikkona 14.1.2009 klo 18 alkaen. Silloin päätetään kaupungin lautakuntien, johtokuntien, jaostojen ja neuvottelukuntien jäsenet sekä varajäsenet.
4.1.2009
Tämä nyt ei ole ollut ihan normiviikko. Tavallisesti näihin kunnallisiin luottamustehtäviin käytän 20-40 tuntia viikossa. Usko tai älä, mutta nautin tästä työstä. Ja aika ei käy pitkäksi.
25.10.2008
Ilmaista joukkoliikennettä ei ole, ja maksuttomuus nostaisi ainakin yhdellä prosenttiyksiköllä veroprosenttia (siis 17,5:stä 18,5:een).
19.10.2008
Aivan uuden mahdollisuuden virkistykseen ja kulttuurimatkailuun tuo puolustusvoimilta vapautuvat Vallisaari, Kuninkaansaari, Kuivasaari ja Rysäkari.
15.10.2008
Vaalit ovat iloinen asia. Ai miksi? Sen takia tietysti, että nyt asukkaat eli äänestäjät ovat perin alttiita kertomaan kokemuksiaan ties vaikka mistä. Tässä esimerkki Rakennusviraston "palvelualttiudesta".
10.10.2008
Maailmalla on nousussa kulttuurimatkailu. Puolustusvoimilta vapautuvista saarista on ainesta maailmanluokan matkailukohteeksi.
4.10.2008
Perinteisesti ja liian helposti hyvinvointia ajatellaan systeemin kautta. Virastot ja hallintokunnat, kaupungin palvelutuotantokoneisto samaistetaan hyvinvoinnin kanssa. Tiukkuus verotuksen ja maksujen korotusten suhteen tulkitaan automaattisesti hyvinvoinnin kannalta vihamielisiksi periaatteiksi. Mutta eihän se näin mene!
1.10.2008
Aloitteet ovat valtuutetuilla yksi keino, nostaa esille asioita. Aloitteet vilkaisemalla selviää, miten eri tasoisia asioita aloitteissa nostetaan esille. Ovatkohan kaikki edes tarpeellisia? Voi myös kysyä, miten suuri vaikuttavuus ns. aloitetehtailijoilla on omissa poliittisissa ryhmissään.
23.9.2008
Tämän päivän Hesarissa kerrottiin, että Suomen Ympäristökeskusta ja 400-600 henkilöä ollaan hajasijottamassa Helsingistä Kajaaniin. Hölmöläisten touhua.
15.9.2008

© 2009 Risto Rautava - Tekninen toteutus Optinet kotisivut